Aivot kaipaavat konkreettista puhetta

Voittaminen, ennätys tai mestaruus eivät ole tavoitteita. Ne ovat enemmänkin seurauksia, onnistumisesta. Tavoitteena nämä mainitut asiat ovat aivoille liian abstrakteja, abs-traho (lat.) eli ”vetävät pois” konkreettisesta havaintoyhteydestä. Reitti ylös on edelleen epäselvä. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että se on mielikuvatasolla riittävän konkreettinen.

Triathlonisti Kaisa Sali päätti hienon kisakautensa Arizonassa Ironman-kisan voittoon. Hesarin mukaan (21.11.2017) hän oli määritellyt kisaan neljä tavoitetta, joista yksi oli ennätyksen rikkominen. Voitto ei ollut tavoite. Ennätystä hän ei rikkonut, koska pyöräilyn aikana oli kova vastatuuli. Asia, johon hän ei voi vaikuttaa. Mitä kolme muuta tavoitetta olivat, sitä Sali ei kertonut. Sen sijaan tavoitteen asettamisen näkökulmasta se kertoo paljon. Tavoite oli asetettu niin, että Salin aivot ymmärsivät, miten pitää toimia, jotta syntyy uusi ennätys.

Oikein asetettu tavoite on konkreettinen, selkeä, havainnollistava ja pilkottu selkeisiin osiin. Kun meille muodostuu selkeä mielikuva tavoitteesta ja olemme myös sanoittaneet sen, alamme paitsi tietoisesti myös tiedostamatta kulkea sitä kohti.

Itsetunto autopilotilla

Lentokapteeni ja purjehtija Ari Huusela valmistautuu ensimmäinen pohjoismaalaisena vaativaan maailmanympäripurjehdukseen yksin (HS 31.10.2017). Kaksikymmentä vuotta sitten Huusela oli pitänyt ajatusta aivan absurdina. Ajatus jäi kuitenkin kytemään ja viime vuonna samaista purjehdusta seuratessa mieli oli toinen: ”Jos he pääsevät maaliin, niin miksen minäkin?”

Neljän vuoden välein järjestettävä purjehdus starttaa seuraavan kerran 2020. Tavoite on kova, mutta Huusela vaikuttaa luottavaiselta. Varustelu, varainkeruu ja osatavoitteet ovat selvillä. Kaikki hyvin konkreettisia ja auttavat siksi tavoitteeseen kasvamisessa.

Kun tavoitteeseen on lopulta kasvanut, itsetunto siirtyy autopilotille. Se on tarpeen, etenkin, kun on päivittäin selvittävä ongelmista, ”jonka kanssa täytyy painia ja josta pitää selviytyä, vaikka olisi kuinka hyvin valmistautunut”, hän toteaa.  Itsetunto ja asenne ovat kohdillaan. Onnistumisen kannalta se on olennainen asia.

Season start

Istutan usein valmennettavat pöydän ääreen ja annan kynän käteen. Kyllä, digitalisaation aikana. Kynä on hyvä käyttöliittymä aivojen hermoratojen – mentaalisen vahvuuden – kehittämiseen. Posket punaisena, keskittyen ja huokaillen valmennettava kirjoittaa polun huipulleen. Se on omanlaisensa season start.

Työstön aikana tavoite alkaa jäsentyä ja se sanallistetaan. Se tuo selkeyttä ja vähentää hapuilua. Valintojen tekeminen on helpompaa ja vastoinkäymisten kohdalla vaihtoehtoinen reitti on jo tiedossa.

Johanna Konttila
Kirjoittaja työskentelee urheilun mentaalivalmentajana yksilö- ja joukkuelajien parissa.

One Response

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *