"Ihan sama, ruotsalaiset voittavat kuitenkin." Kuva, Pexels

Ruotsalaiset ovat hannuhanhia

Pyeongchangin talviolympialaisissa 2018 ruotsalaiset ampumahiihtäjät kahmivat sylikaupalla kultaa ja kunniaa. Venyivät ja ylittivät itsensä – monien yllätykseksi. Heillä oli myös yksi ominaisuus puolellaan: tuuri. Urheilumaailmassa viljellään jännittävää retoriikkaa ja moni sahaa tietämättään oksaa onnistumiselta. Kuuntele PÄÄASIAA-podcast, myös Spotify, iTunes, Google Podcast.

Kuva: Kat Jayne, Pexels.

Vatvominen vahingoittaa

Urheilija kaatuu ja loukkaantuu. Pettymys on kova. Se tuntuu ja näkyy. Tekee mieli vain käpertyä ja vetäytyä. Mutta harmaalla pilvellä on hopeareunus. Kun tapahtuneesta analysoidaan opit, kokemuksesta tulee voimavara. Aivan verekseltään analyysin teko voi olla karvasta. Se kannattaa kuitenkin laittaa alulle viimeistään ennen yötä, sillä uni tallettaa ajatukset ja opit syvälle aivoihin. Kun analyysin ottaa rutiiniksi, tapa […]

Siiri Saalo rakentaa urheilu-uraansa maltilla.

Urheilijaksi kasvaminen: Oy Siiri Ab

”Olen itseni pomo ja ohjaan kokonaisuutta. Kuuntelen, mitä keho ja mieli kertovat. Toistaiseksi tämä on ollut hyvä tapa oppia ja kehittää itseäni urheilijana.” Näin tuumaa hiihtosuunnistaja Siiri Saalo, joka on napsinut mestaruuksia MM-, EM- ja SM-tasolla. Nuori urheilija rakentaa uraansa maltilla ja valmentaa itse itseään. Saalo haluaa säilyttää harjoittelussa leikin, mikä takaa rentouden: ”Motto on, että teen asioita […]