Vatvominen vahingoittaa

Urheilija kaatuu ja loukkaantuu. Pettymys on kova. Se tuntuu ja näkyy. Tekee mieli vain käpertyä ja vetäytyä.

Mutta harmaalla pilvellä on hopeareunus. Kun tapahtuneesta analysoidaan opit, kokemuksesta tulee voimavara. Aivan verekseltään analyysin teko voi olla karvasta. Se kannattaa kuitenkin laittaa alulle viimeistään ennen yötä, sillä uni tallettaa ajatukset ja opit syvälle aivoihin. Kun analyysin ottaa rutiiniksi, tapa automatisoituu ja heijastuu koko kognitiiviseen järjestelmään. Yksilö muistaa, ajattelee ja puhuu myönteisesti. Kielteisyys on jää taka-alalle.

Aina ikävän tapahtuman karistaminen ei onnistu. Ja se ei ole urheilijasta kiinni. Tutut ja kylänmiehet palaavat asiaan aina uudelleen. Alkaa asian alituinen vatvominen: ”Mistä pummit johtuivat?”

Tämä on problemaattista.

Mitä enemmän ikävää asiaa jauhaa, sitä vahvemmaksi ikävät muistikuvat ja itseen liittyvät uskomukset muodostuvat. Kokemus alka elää mielessä uutta elämää. Muistikuvat saavat uusia juonenkäänteitä ja roihahtavat eloon heti, kun aistijärjestelmä pongaa vähääkään tapahtumaa muistuttavan signaalin. Ja avot: mieli alkaa räpätä.

”Tottakai tämä tapahtuu juuri minulle.”
”Tässä käy kuten viimeksi.”
”Pitää varoa, etten epäonnistu.”
”En ole isojen kilpailujen ihminen.”

Tikulla silmään, kirveellä päivää

Ajattelulla on vaikutusta elimistön kemiaan. Kivun kokemiseen, hyvinvointiin, immuunijärjestelmään, sisäeritykseen ja sydämen toimintaan. Ajattelemalla stressaavia tai kielteisiä asioita voi parantaa tai pahentaa oloaan – myös estää tai edistää tavoitteisiin pääsyä.

Mieli toimii samaan tapaan kuin placebo, jolloin puhutaan nocebo-vaikutuksesta (nocebo-effect). Ajattelu vaikuttaa vointiin ja  tästä on tutkimustuloksia olemassa.

Mitä urheilija voi tehdä, kun häneltä kerta toisensa jälkeen kysytään ohilaukauksista, yliastumisista ja karsiutumisista? Oppia sanomaan kirvesvartta.

Menneelle tapahtumalle ei kannata suoda yhtään enempää elintilaa ja mahdollisuuksia saada uusia sävyjä, draaman käänteitä ja näkökulmia.

Tikulla silmään ken menneitä muistelee.  Kenelle urheilija ylipäätään on ammatistaan raportointivelvollinen?