Vastaanottoaulassa on seinäkello, jonka koneisto ja viisarit on kiinnitetty seinään. Kellotaulua ja tunteja piirtävät lähtökiidossa olevat laulujoutsenet.

Kellon koneisto alkoi taannoin yskähdellä. Alkuun se jätätti, sitten pysähtyi. Koneisto ja viisarit irrotettiin korjattavaksi, mutta valkoiset joutsenet jäivät seinälle jatkamaan lentoaan.

Vastaanottoaulassa odottanut asiakkaani kysyi tavatessamme, onko kello tarkoituksella viisariton. Hänelle se toi mieleen ajan pysähtymisen. ”Ja sehän on täällä tarkoituskin.”

Aivan.

Kävin urani alkuajoilla ranskan kielen alkeiskurssia. Opettaja pyysi ensimmäisellä tunnilla meitä piirtämään vihreän pullon. Hämmästyin, kuinka erilaisia kolmekymmentä pulloa olivat. Minulle ainoa oikea oli lapsuuden kotini meloninvihreä pullo, jonka puhallus oli epäsymmetrinen.

Asiakkaani kommentti muistutti jälleen kerran, kuinka kiehtovan monisyinen ja tulkinnoiltaan rikas mielemme on. Minulle ensikosketus kellon kanssa oli tuonut mieleen hautajaiset. Pöydällä lepatti kynttilä ja tilassa vaikeroi viulu – vai oliko se mieleni tuotosta? Tuonelan joutsenet selvästi liihottivat kuolemantanssiaan.

Minä tein tuolloin pesäeroa ammattiini. Olin hyppäämässä kohti tuntematonta. Vanha oli jätettävä ja noustava kiitoon kohti uutta. Kellossa oli minulle paljon symboliikkaa.

Alitajunnan ote on väkevä ja aina läsnä.

Lounaspöydässä kerroin muille asiakkaani mielikuvasta. Yksi totesi, että hänelle joutsenkello symbolisoi vapautta. Totta. Lintu on vapaa. Puhdas ja suojeltu. Arvoituksellinen ja ylväs.

Maailmassa on yli seitsemän miljardia käsitystä seinäkellosta, saman verran juuri oikeanlaisia vihreitä pulloja. Yhtä ainoaa oikeaa ei ole.

Omien ajatustensa äärelle pysähtyminen on valmennuksen syvää ydintä. Sisimpänsä äärelle pysähtyvä ihminen on omalla tavallaan vapaa. Herkkyydessään ja haavoittuvuudessaan vahva.

Johanna Konttila
Mentaalivalmentaja

Kuva: Ilyuza Mingazova, Unsplash