Opiskeluaikana heitimme ystävien kanssa rannekellot laatikkoon yhteisen mökkiviikonlopun alussa. Mökin käkikellolle annettiin myös hautomisrauha. Alkuun katse hakeutui rutinoituneesti ranteeseen, mutta nopeasti kellottomuuteen tottui.
Me nuoret aikuiset aloimme leikkiä. Kerran viritimme television pihalle, kun meneillään oli Ruotsi-Suomi maaottelu. Kyyristyimme lähettäjän käskystä lähtötelineisiin yhtäaikaa juoksijoiden kanssa. Aika pysähtyi ja viikonloppu tuntui pitkältä.
Korona räjäytti viime viikolla tajunnan ja nuo huolettomat viikonloput palasivat mieleeni. Yhtä äkkiä meillä ei ole kiire minnekään. Rutiinit rikkoontuivat. Vapaa liikkuminen, kaupassakäynti ja muut itsestäänselvyydet ovat kyseenalaistuneet. Siinä on käsittelemistä ja vie aikaa.
Psykologinen turvallisuus on järkkynyt.
Odottamaton ja tuntematon tilanne saa meidät reagoimaan eri tavoin. Joku vertaa koronaa kausiflunssaan ja syyttää muita hysterian lietsomisesta. Toinen toimii ja varustaa kaapit täyteen elintarvikkeilla. Kolmannella pannu räjähtää viimeisen vessapaperipaketin kohdalla. Lamaantuminen, toiminta ja aggressio ovat tavallisia reaktiomuotoja.
Myönnän, hamstraus sai minut alkuun ärtyneeksi. Tai se oli pelkoa. Kauppareissulla vältin paperihyllylle menoa. Sitten kiusaus vei voiton. Tuhahtamisen sijaan ammottavat hyllyt kouraisivat syvältä. Somessa törmäsin vanhempaan, joka perusteli vessapaperin hamstrausta erityislapsiperheen turvatoimella. Ahaa, mieleni avartui.
Tiedon puute ja epätietoisuus tulevasta stressaavat. On opittava uusia tottumuksia lyhyessä ajassa. Mutta me opimme, vaikka alkuun pelolta on vaikea kuulla ja nähdä. Lajin selviytymisen kannalta uhkien havaitseminen on ollut tärkeää.
Mutta aikansa kutakin. Myönteisyyttä kannattaa ruokkia, ettemme lamaannu.
Tuo valo tunneliin itse.
Turvallisuustunteen rakentamiseksi kysyin lauantaina ruokapöydässä, mitä hyvää näette poikkeustilanteessa. Lista oli pitkä.
Aikaa vietetään läheisten kanssa, kiire on loppu, ruuhkia ei ole. Suvaitsevaisuus lisääntyy ja yleinen auttamisenhalu viriää. Fyysisestä välimatkasta huolimatta tuntematon tuntuu läheiseltä. On helppo puhua asiasta, joka koskettaa kaikkia.
Sopeutuminen on alkanut, arki palaa uudenlaisena.
Tilanne on vakava ja kouraisee koko yhteiskuntaa. Olen itsekin yrittäjä. Mielessäni olen kysynyt, palaako arki koskaan raiteilleen. Kyllä se palaa, haluan uskoa.
Stressi laskee vastustuskykyä, tuskin kenellekään se on tuntematon asia. Stressiä voi laskea etsimällä tilanteesta hyviä puolia ja muistaa myös ne. Hyvä asia on, että rakennamme Suomeen uudenlaisia kriisivalmiuksia. Valmiita vastauksia ei ole, menemme käsiohjauksella. Olemme yhdessä ja meillä on fantastinen kansa.
Sunnuntailenkillä lähialueemme luontopolun parkkipaikka oli pullollaan autoja. Harrastukset ja kauppakeskuskäynnit olivat vaihtuneet linnunlauluun.
Rannekello oli sujautettu laatikkoon. Ehkä he leikkivät siellä?
Johanna Konttila
KM, mentaalivalmentaja & yrittäjä Zermatt Oy
Kuva: Vittorio Zamboni, Unsplash
