Piparkakkutalo

Ruuhkavuosina joulun odotus oli työlästä. Omat muistikuvat ovat tuosta ajasta hataria. Onneksi some muistuttaa.

Lasten ollessa pieniä ostin ison tontun, joka nimettiin Elsaksi. Kuningasajatuksena oli, että Elsa toimisi joulukalenterina. Elsan pieneen esiliinaan oli näppärä sujauttaa karkin sijaan jotain fiksua.

Vuosien saatossa Elsan taskusta tuli joulutraditio. Ja vuosi vuodelta Elsa alkoi piinata minua aina vain aiemmin. Mitä lähemmäs joulu tuli, sitä hammaskeijumaisemmaksi homma meni. Monena aamuna etsin hikipäissäni Elsan taskuun laitettavaa. Kerran turvauduin rusinoihin. Olin syönyt Elsan karkit illalla.

Erään joulun alla äitiydenpuuskassa lupasin, että teemme piparkakkutalon aivan taikinasta alkaen. Mikä sen ihanampaa kuin kaulia taikinaa, kuunnella joululauluja ja juoda glögiä posket jauhossa.

Minulla ei ollut hajuakaan, kuinka vaativaa prosessi piparitaikinan valmistaminen on.

Heti alkumetreillä kiehutin siirappia ja sokeria liian kauan. Seurauksena koko taikina jämähti astiaan kiinni. Häiriöpäissäni päätin jalostaa siitä torttupohjan. Kuin ihmeellä sain vuoltua kivikovan piparibetonin uunivuokaan. Lykkäsin uuniin – ja unohdin sinne.

Paistos oli lopulta paitsi musta, niin kova, ettei siihen olisi saanut porattua reikiä kynttilöille. Olisi se kelvannut veneen ankkuriksi, sillä tuskinpa järkäle olisi sulanut järven pohjassakaan.

Mutta sisun puutteesta minua ei voi syyttää. Yritin uudelleen.

Seuraavalla kerralla päätin noudattaa ohjetta tarkoin. Taikina olikin miellyttävän kuohkeaa. Mutta soodaa olin ilmeisesti lisännyt kaksi kertaa. Piparitalon seinät paisuivat uunissa. ”Äiti, älä nyt suutu, mutta nuo talon seinät näyttävä muumeilta.”

Ostin sitten tehdastaikinan. Söimme sen raakana, ranskapastillit perään.

Nyt on mennyt jo monta joulua ilman piparitaloa. Ne kerrat, kun talo onnistui, koristeista nyrhitty torso keräsi pölyä vielä loppiaisenakin.

Myös Elsa on eläköitynyt. Kuulin jälkeenpäin, että Elsa oli jotenkin outo. Ei ihme, että koira riuhtoi siltä jalan irti. Ompelin kyllä kiinni, mutta väärinpäin. Kiireessä sattuu. Vinksottakoon vintillä miten lystää.

Arkihuolesi kaikki heitä, mieles’ nuorena nousta suo. Rentoa ja omannäköistä joulun odotusta. Joulu ja seuraava vuosi jollottaa vääjäämättä.

Toivottaa Johanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.