Ystäväni rakastaa joulua. Hänellä on intohimo, joita muistelen jouluisin lämmöllä. Joulukuusen koristeleminen.
Lasten ollessa pieniä jouluvalmistelujen juhlahetki oli, kun lapset olivat nukahtaneet. Ystäväni kaatoi lasiin punaviiniä ja istahti kultatuoliinsa.
Alkoi tuijotus. Edessä oli joulukuusi, joulun kaunein näky. Tai ainakin pian se sitä olisi.
Sitten alkoi tapahtua. Jalkalampun hämärässä kultaiset joulupallot vaihtoivat paikkaansa kuin shakkinappulat. Oksa oksalta, pallo pallolta. Koristenauhat ja lameet ripustettiin uudelleen. Samassa kuin mystisesti osa koristeista hävisi. Shakkimatti.
Lapsen intohimolla koristellut piparit hän vielä kesti, mutta tarkkuusaste, jolla lapset koristelivat kuusen, vihloi hampaita. Ystäväni puri huulta, kun päiväkodista kiikutetut pahvitontut ilmestyivät oksille.
Vuosien saatossa kuusihimo syveni.
Eräänä jouluna kuusi otti loparit ja tiputti neulaset pian pyhien jälkeen. Eihän se käy päinsä, Nuutinpäivään oli vielä pari viikkoa. Tilalle pitäisi saada uusi.
Niinpä lähdettiin kuusivarkaisiin, tietenkin lähimetsään. Mutta tällä kertaa saaliina olisi mänty, se kun ei varise. Ja lapsilla oli tässä operaatiossa tärkeä rooli ‒ rikoskumppaneina.
Laatikosta kaivettiin itkuhälyttimet, kirves heitettiin olalle. Ystäväni asui miltei jorpakossa, mutta sen verran taajaman tuntumassa, että yksi lapsista valjastettiin itkuhälyttimen kanssa rikospaikalle vievän tien alkupäähän. Rikoksen aivot, ystäväni, ajoi auton tienposkeen ja hävisi liukkaasti risukkoon. Eipä aikaakaan, kun hän raahasi parimetristä torraketta autoon.
Olen aina ihaillut ystäväni tiukassa paikassa pintaan purskahtavaa pokkaa. Niin tälläkin kertaa.
Kun itkuhälyttimeen tärähti keskimmäisen varoitus risteykseen lähestyvästä autosta, puu oli tuikattu sekunneissa autoon. Poikittain ikkunasta ikkunaan.
Hiljaa ryömien Voyager lipui kotipesään juhlallisesti kuin Elisabethin Bentley. Täysin huomiota herättämättä. Sikäli onni, ettei ketään tullut vastaan. Elisabethin tukkirekkaa kun olisi ollut vaikea ohittaa.
Ystäväni lapset ovat jo lentäneet pesästä. Mutta mikäs siinä, kuusishakki on kuulemma edelleen joulun kohokohtia. Pelaajia on jo tosin enemmän.
Shakkimatti. Valtakunnassa kaikki hyvin.
Rentoa joulua!
– Johanna
Kuva Arun Kuchibhotla, Unsplash