Meillä on ollut tapana hakea joulukuusi omasta metsästä talvipäivänseisauksen aikoihin. Pelkkä ajatus samoilusta kauniissa havumetsässä kuulostaa romanttiselta ja virittää joulutunnelmaan. Periaatteessa.
Eräänä vuonna yhdistimme kuusenhakureissun talvipäivänseisauspyöräilyyn. Kyseessä on Ranskasta lähtöisin oleva pitkien matkojen nk. brevet-pyöräily, jossa ajetaan omahuoltoisesti eripituisia matkoja sadoista kilometreistä tuhansiin kilometreihin tietyn ajan kuluessa. Suomalasilla on oma sisuversio, jossa ajetaan auringon laskusta auringon nousuun mahdollisimman pitkä matka. Ajankohta osuu jotakuinkin talvipäivän seisauksen huitteille. Ajajia on ympäri Suomea, samoin maaleja.
Tuona vuonna yksi maaleista oli mökkimme suunnalla Tampereella, josta noukin mieheni ja jatkoimme mökille. Nukkumaton yö ja kilometrit pimeässä, pakkasessa ja pitkin osin auraamattomia olivat jättäneet jälkensä. Unet lämpimässä mökissä odottivat.
Kiitos puurekkojen pääsemme alkutalvesta mökille jäisellä metsäautotiellä. Tällä kertaa tiellä oli lunta sen verran, että pyöräytimme renkaisiin lumiketjut. Ketjut purivat pehmeään lumeen, kunnes yhtä äkkiä auton meno tökkäsi pieneen tönkäreeseen.
Pohjapanssari oli irronnut ja haukannut lunta. Ei inahtanut eteen, ei taaksepäin.
Lapio oli jäänyt kotiin, myös sukset. Eka moka. Pyörällä ei lumihangessa tehnyt mitään. Lähdin hakemaan lapiota mökille jalan. Askel muljusi, matka taittui hitaasti.
Pääsin perille, mutta jaa, varaston avain oli jäänyt autoon. Toka moka. Eikun vara-avaimen kaivuuseen. Niin hyvin oli piilotettu, että varkaat voivat unohtaa vara-avaimen löytymisen. Pakkanen kiristyi ja autolle palatessa kannoin koiria kainaloissa. Norot tippuivat nenänpäästä.
Autolle päästyä mies makasi auton vieressä ja ja kauhoi toispuoleisesti lunta. Pölykapseli sekä kaikki muukin lapioksi kelpaava oli jo irrotettu. Auto saatiin lopulta liikkeelle ja peruutimme sen isommalle tielle parkkiin. Toinen lumiketju oli hukkunut lumeen. Ilmankos suti.
Mutta se kuusi!
Takaisin mökille tarpomalla. Siinä vaiheessa mies oli ollut samoilla silmillä vuorokauden. Se paistoi silmistä, punaisena.
Kun joku tökkii, niin sitten kanssa kunnolla. Mökille saavuttua ilmeni, että lämmitys temppuili. Mies jäi rassaamaan sitä, minä suuntasin etsimään kuusta päivävalolla. Kuusi löytyi, ja oikein hieno! Lämmitettiin ruokaa ja päivän hämärtyessä suunnattiin takaisin autolle. Polku oli muuten jo hyvä.
Niin, se kuusi. Valitsin sellaisen kävelyyn soveltuvan mallin. Ainoa vaan, että se jäi oven pieleen.
Hyvää joulua, kuusen sijaan olohuonetta voisi koristaa myös mänty. Luke ei lannistu. Kokemusta muistellaan hymyssä suin ja pilvellä on hopeareunus. Autossa on talvella lapio ja sukset, myös vara-avaimet löytyvät helpommin.
Johanna Konttila
Kirjoittaja on Zermattin perustaja ja toimii mentaalivalmentajana urheilijoiden, taitelijoiden ja asiantuntijoiden parissa. Kuva: Zermatt Oy.
