Tänä kesänä vietin 10. yrittäjänä pidetyn kesäloman. Sen kunniaksi matkasin Zermattiin. Autottomaan alppikylään, josta matka Matterhornille alkaa. Näkymä kylästä huipulle tuntuu vaativalta, mutta ylhäältä näkee selkeästi reitinvalinnat, onnistumiset ja matkan aikana kertyneet opit. Ensimmäinen sloganini ”Haluatko huipulle – sieltä näkee kauas”, kiteyttikin psyykkisen valmennuksen ytimen: matka tavoitteeseen voi edestä katsottuna olla kivinen, mutta jälkeenpäin tajuamme sen olevan kauas kantava oppi.
Olin kiinnostunut mentaalivalmennuksesta kauan. Siitä, miten ihmiset saavuttavat potentiaalinsa paineen alla ja pohdin asiaa etenkin suurkisoja seuratessa. Sitten koittivat 2014 talviolympialaiset. Lopetin unelmoinnin ja kiipesin Matterhornilleni.
Alusta asti olin varma, että huippu-urheilussa käytettäviä menetelmiä voi hyödyntää työelämässä. Kokemuksesta nyt tiedän, että se, mikä toimii urheilijalle, toimii johtajalle, asiantuntijalle tai vaikkapa opiskelijalle. Tärkeintä on tavoite ja Zermattin metodin luova soveltaminen.
Tässä työssä kuulee paljon
Mitä olen oppinut? Sen, että ihmiset ovat erilaisia ja silti haasteet ovat inhimillisen samanlaisia. Vallankin uravalmennuksissa nousee usein esiin yksi lause: ”Haluan olla oma itseni.” Kun kysyn, mitä se tarkoittaa, seuraa usein hiljaisuus.
Toinen toistuva toive: ”Haluan olla itseni paras ystävä.” Mitä se käytännössä tarkoittaa? Sitäkö, että kohtelee itseään kuten ketä tahansa tärkeää ihmistä? Että ei puhuisi itselleen pahasti, edes hiljaa, mielessään?
Nämä kysymykset ovat ajankohtaisia niin kentän laidalla kuin toimistopöydän ääressä. Paine, epävarmuus, kilpailu ja epäonnistumisen pelko eivät ole vain urheilun ilmiöitä. Sama mentaalinen työkalupakki toimii yllättävän monessa. Kyse on prosesseista, joita voi oppia, harjoitella ja soveltaa.
Mitä olen oppinut?
Urheilijoiden ohella yhä enemmän mukana on johtajia ja asiantuntijoita. He kilpailevat kalenterinsa kanssa, oman johtamisensa, epäselvien tavoitteiden tai muuttuviin rooleihin liittyvän kuormituksen kanssa.
Mitalit? Niitäkin on. Kansainväliset arvokisaedustukset ja mitalit eivät synny sattumalta – ne ovat yhteistyön, luottamuksen ja systemaattisen työn tulosta. Mutta yhtä tärkeitä ovat ne hetket, kun asiakas löytää kipinän harjoitteluun. Kun pelko väistyy. Kun hän sanoo ääneen jotain, mikä on lymynnyt mielen syvimmissä sopukoissa. Äskettäin sain olla asiantuntijana artikkelissa, jossa käsiteltiin mentaalivalmennusta. Pieni juttu, mutta merkityksellinen minulle. Olen tehnyt jotakin oikein, sanoin itselleni.
Oma menetelmä
Aloitin suhteellisen tyhjältä pöydältä. Opiskelin metodeja yli viisi vuotta. Kun katson alas reittiäni, varmuus tekemiseen on syntynyt asiakastyöstä. On hioutunut tuloksia aikaansaava menetelmä. En tajunnut sitä, kun lähdin aikoinaan matkaan alppikylästä huipulle. Myös minä olen muuttunut matkalla. Mutta se on vahvistunut, että saan olla tässä työssä oma itseni.
Nykyisin ihmisillä on laaja ymmärrys siitä, mitä psyykkinen valmennus on ja mikä minun roolini on. Kuljen rinnalla: kätilönä, peilinä, tukena. Siitä muistuttelen itseäni, kun toisen tunteet uhkaavat hiipiä ihon alle. Se on inhimillistä, tunnen empatiaa menestyksen ja menetyksen hetkellä. Asia, joka minun oli käsiteltävä alussa. Luulin, että esimerkiksi liikuttuminen olisi ollut jollakin tapaa väärin. Kenelle?
Kolo vesilasissa
Minulle sitä ei jää, koloa. Jaksamisesta huolehtiminen on perustaito. Näen työssäni paljon uupumista ja siksi pidän huolen, että irtaannun työstä eri tavoin arjessa. Siksi pidän säännöllisesti lomaa, minkä puute oli suurimpia pelkojani ennen yrittäjyyttä.
Näkymä huipulta on kirkas. Sieltä näkee kauas, myös muille huipulle. Myös sen matkan, joka itsessään on ollut se arvokkain huippu. Mukavaa tulevaa syksyä. Ole yhteydessä, jos sinä tai joukkueesi kaipaatte jeesiä :)
Lämpimin terveisin, Johanna
Kuva: Johanna Konttila
