Kliininen hypnoterapia

Kliininen hypnoterapia

Kliininen hypnoterapia on terapeuttista työskentelyä, jossa hyödynnetään hypnoosia omien tavoitteiden saavuttamiseen tai ongelmien ja vaivojen hoitamisen tukena. Hypnoosi on rento, keskittynyt mielentila, joka poikkeaa päivätietoisuuden tilasta.

Monelle on tuttua kokemus unen ja valveen rajamailla olemisesta. Tässä tilassa mieli on otollinen oppimaan uutta, määrittelemään tavoitteita ja kokemuksia uudelleen.

Hypnoositila on ihmiselle luontaista ja koemme niitä päivittäin tiedostamatta ja tietoisesti. Esimerkiksi kun olemme keskittyneet puhelimeen niin syvästi, ettemme reagoi vieressä olevan puheeseen. Tai kun ajamme autoa ja yhtäkkiä havahdumme, että olemme perillä.

Hypnoosi rentouttaa, tuottaa mielihyvää ja laukaisee stressiä. Hypnoosia on hyödynnetty vuosisatoja ja sitä käytetään terapian ja terveydenhuollon palvelujen lisäksi.

Hypnotisointi on opastamista keskittyneeseen tajunnan tilaan, johon asiakas menee omaehtoisesti. Hypnoositila voi vaihdella  tapauskohtaisesti pinnallisesta syvään hypnoosiin.

Pääkaupunkiseudun vastaanotto sijaitsee Pitäjänmäellä, Valimotie 13a, Helsinki.  Tapaaminen voidaan sopia myös muualle. 

Mihin kliininen hypnoterapia sopii?

Kliinisen hypnoterapian soveltamiskohteita:

  • Elämäntapamuutokset; laihdutus, tupakoinnin lopettaminen
  • Minäkuvan rakentaminen ja itsetunnon vahvistaminen
  • Tavoitteiden saavuttaminen; ura, työ tai muu
  • Rentoutumisen ja hyvinvoinnin tukeminen
  • Stressi, univaikeudet, hampaiden narskuttelu
  • Jännittäminen; esiintyminen, sosiaaliset tilanteet
  • Uudet elämäntilanteet; vanhemmuus, ero, suru
  • Urheiluvalmennus
  • Fobiat ja paniikkihäiriöt

Ota yhteyttä ja kysy lisää!