”Et kävele enää ikinä”
Kohtaus iski kuin kirkkaalta taivaalta, kesken kokouksen. Kipu oli sietämätön. Hänen työkaverinsa soittivat ambulanssin. Ensihoito kuitenkin väitti, ettei potilaalla voi olla mitään hätää.
Kohtaus iski kuin kirkkaalta taivaalta, kesken kokouksen. Kipu oli sietämätön. Hänen työkaverinsa soittivat ambulanssin. Ensihoito kuitenkin väitti, ettei potilaalla voi olla mitään hätää.
Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan käyttäjän tietokoneelle, kun hän vierailee sivustossa. Evästeet eivät sisällä henkilötietoja eikä niiden avulla voida suorittaa ohjelmia tai tallentaa viruksia käyttäjän tietokoneelle.
Nämä ovat sivuston teknisen toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä.
Käytämme mm. Google Analyticsiä keräämään tietoa kävijämääristä ja suosituimmista sivuista. Tämä tieto on anonyymiä eli emme voi tunnistaa yksittäisiä kävijöitä.
Käytössä on myös ns. yhteisöliitännäisiä toimintoja, kuten Instagramin follow-painike, jonka sisältö tulee suoraan Instagramista. Instagram, Facebook, LinkedIn ja muut vastaavat palveluntarjoajat voivat kerätä tietoja kävijän vierailusta kulloinkin voimassaolevien ehtojensa mukaisesti. Zermatt Oy ei ole vastuussa näiden kolmannen osapuolen sivujen sisältämästä aineistosta tai niiden käytöstä.