Ruuhkavuosina joulun odotus oli työlästä. Omat muistikuvat ovat tuosta ajasta hataria. Onneksi some muistuttaa.
Lasten ollessa pieniä ostin ison tontun, joka nimettiin Elsaksi. Kuningasajatuksena oli, että Elsa toimisi joulukalenterina. Elsan pieneen esiliinaan oli näppärä sujauttaa karkin sijaan jotain fiksua.
Vuosien saatossa Elsan taskusta tuli joulutraditio. Ja vuosi vuodelta Elsa alkoi piinata minua aina vain aiemmin. Mitä lähemmäs joulu tuli, sitä hammaskeijumaisemmaksi homma meni. Monena aamuna etsin hikipäissäni Elsan taskuun laitettavaa. Kerran turvauduin rusinoihin. Olin syönyt Elsan karkit illalla.
Erään joulun alla äitiydenpuuskassa lupasin, että leivomme piparkakkutalon aivan taikinasta alkaen. Mikä sen ihanampaa kuin kaulia taikinaa, kuunnella joululauluja ja juoda glögiä posket jauhossa.
Minulla ei ollut hajuakaan, kuinka vaativaa piparitaikinan valmistaminen on.
Heti alkumetreillä kiehutin siirappia ja sokeria liian kauan, myös kanamuna unohtui. Seurauksena koko taikina jämähti astiaan kiinni. Häiriöpäissäni päätin jalostaa siitä torttupohjan. Kuin ihmeellä sain vuoltua kivikovan piparibetonin uunivuokaan. Lykkäsin uuniin – ja unohdin sinne.
Paistos oli lopulta paitsi musta, niin kova, ettei siihen olisi saanut porattua reikiä kynttilöille. Olisi se kelvannut veneen ankkuriksi, sillä tuskinpa järkäle olisi sulanut järven pohjassakaan. Tuli munaton maksalaatikko. Kaveri ehdotti, että tekisin siitä joulukranssin ovenpieleen.
Mutta Luke ei lannistunut, yritin uudelleen.
Leipominen on kemiaa ja ohjeiden noudattamisella on tarkoitus. Päätin noudattaa ohjetta, tarkoin. Taikina olikin miellyttävän kuohkeaa. Mutta ilmeisesti soodaa lisäsin kaksi kertaa – sitä kun oli kertynyt purkki jos toinenkin. Piparitalon seinät paisuivat uunissa. ”Äiti, älä nyt suutu, mutta nuo talon seinät näyttävä muumeilta.”
Ostin sitten tehdastaikinan. Söimme sen raakana, ranskapastillit perään. Kuka sitä pölyttynyttä piparitaloa enää hiihtolomalla syö. Nyt on mennyt jo monta joulua ilman piparitaloa.
Kuulin jälkeenpäin, että Elsa oli jotenkin outo. Ei ihme, että koira riuhtoi siltä jalan irti. Ompelin kyllä kiinni, mutta väärinpäin.
Elsa eläköityi, mutta tauon jälkeen nostin Elsan taas soffalle. Saan varjella sitä koiran riuhtomiselta.
Pitäisi jo uskoa, että tontuissa on taikaa.
Arkihuolesi kaikki heitä, mieles’ nuorena nousta suo. Rentoa ja omannäköistä joulun odotusta.
Toivottaa Johanna
